Kaikki alkoi snautserista
Ensimmäisen snautserin hankin keväällä 1980. Babylonia oli musta narttu. Muutettuani opiskelija-asuntoon piti saada pieni koira ja niin tuli vuonna 1982 kääpiösnautseri, joka oli musta narttu Minore Veronica.
Kahden vuoden kuluttua iski näyttelykuume ja niin hankin mustan kääpiösnautseriuroksen Rebels Caballeron. Mutta Callesta ei tullut koskaan näyttelytähteä suuren kokonsa vuoksi.
Ensimmäinen varsinainen näyttelykoirani oli musta snautserinarttu Of Leijliden Milanja, joka saapui jouluksi 1990. Mila aloitti hienosti 6 kuukauden ikäisenä pentuluokassa ja oli toisessa näyttelyssään Seinäjoella BIS4-pentu. Myöhemmin Milasta tuli FIN MVA ja FinnSg. Pitkän tauon jälkeen Mila kilpaili vielä veteraaneissa pari vuotta loistavin tuloksin.
Mihan Äkkijyrkkä oli p&s snautseri, Miina saapui keväällä 1992. Näyttelyissä kävi Miinakin saavuttaen FIN MVA-arvon.
Ensimmäinen pentue syntyi Ystävänpäivänä 1993. Mustia partasuteja syntyi kahdeksan, joista yksi jäi kotiin kasvamaan. Minulla ei ollut tuolloin vielä kennelnimeä, joten pentue rekisteröitiin kennelnimellä Epelin. Kotiin jäänyt Epelin Ebenholz Elke kiersi myös näyttelyitä saavuttaen FIN MVA ja KBSG tittelit. Elke muutti "kotoa pois" 5-vuotiaana harrastamaan mm. agilityä.
Kennelnimen sain vuonna 1994.
Näyttelykärpänen iski oikein kunnolla ja niin saapui ensimmäinen p&s kääpiösnautseriuros Trixer Zacharias kesällä 1998. Zacken kanssa alkoi kiertäminen näyttelyissä myös ulkomailla ja tulostakin tuli niin, että Zacke oli 8 maan valio, Euroopan Veteraani Voittaja-06, Eestin Veteraani Voittaja -07 ja Baltian Veteraani Voittaja -07 sekä FinnSg. Kesällä 2005 Valko-Venäjällä Minskissä tapahtui Zacken uran huipennus, kun Zacke sai kansainväliseen muotovalioon tarvittavan viimeisen CACIBinsa. Yli 10-vuotiaana Zacke saavutti Eestin, Latvian ja Liettuan Veteraanimuotovalion arvot.
Olin jo monta vuotta haaveillut valkoisesta kääpiösnautserista. Syksyllä 2001 unelmista tuli totta, kun Jip-Jap'n Natos Di Alba syntyi. Kesän 2005 Minskin matka oli kaikinpuolin onnistunut, koska myös Aatos sai viimeisen CACIBinsa kansainväliseen muotovalion arvoon. Aatos oli 6 maan valio, Eestin Voittaja-04 ja FinnSg sekä Eestin ja Latvian Veteraanimuotovalio.
Keväällä 2005 oli vuorossa tuontikoira, kun p&s kääpiösnautseri Hildebert's Walter tuli Latvian Riikasta.
Pitkän odotuksen jälkeen saapui ensimmäinen apinapinseri Seibrin Isabella huhtikuussa 2006. Bella aloitti pitkän tittelirivinsä Juniori Maailman Voittaja-06 saavutuksella Puolassa. Keväällä 2006 tuli Riikasta valkoinen kääpiösnautserinarttu Neibade's Lumi Baumeister Moon.
Syksyllä 2007 liittyi laumaamme Trixer Zachariaksen tytär Tublion D Juula.
Toukokuussa 2008 syntyi ystäväni kleinspitz-pentue kennelnimelleni. Valkoinen poika Baumeister Edelstein oli yhteisomistuksessamme 2008-2014.
Apinapinserilauma lisääntyi vuoden 2009 aikana kolmella. Omien kasvattien lisäksi Latviasta joukkoon liittyi Neibade's Vernum Vanilla. Hieman yli vuoden ikäisenä Vanilla oli kaikkien rotujen näyttelyssä RYP-2 ja ryhmänäyttelyssä RYP-3.
Keväällä 2011 joukkoon liittyivät valkoinen kleinspitz Tempore Vice Versa, Baumeister Edelsteinin poika sekä Trixer Zachariaksen tyttären tytär Rantakaupin Zydänkäpy. Toukokuussa hain Englannista apinapinserinartun Riogaioch Cordelia Grayn ja joulukuussa Ruotsista apinapinserinartun Airescot Black-Eyed Susanin.
Ruotsin poika Tiny Black Trolls Casanova täydensi apinapinserijoukkoa keväällä 2012. Prahanrottakoira Millgret Camil oli osaomistuksessani 2012-2016.
Snautserin / kääpiösnautserin / apinapinserin kanssa aika ei tule pitkäksi. Kääpiösnautseri kuten myös apinapinseri on iso koira pienessä koossa. Rotujen luonteet ovat haasteellisia eikä turkinhoitokaan ilman työtä onnistu. Mutta silti meitä "rotu-uskollisia" on paljon!
Suomen Kennelliitto ry myönsi minulle 15.6.2017 Vuolasvirta-palkinnon nro 1080 osoituksena ansiokkaasta apinapinserien kasvatustyöstä. Palkinto oli rodun toinen, ensimmäinen (1995-1996) Seibrin-kennel.
Jäsenyys
Suomen Snautseri-Pinserikerho ry 1981-1996
Suomen Kennelliitto ry 1983-
Tampereen Seudun Koirakerho ry 1988-
Suomen Kääpiösnautserikerho ry 1997-
Suomen Snautserikerho ry 1997-2012
Suomen Affenpinserit ry 2006-
Suomen Kääpiökoirat ry (ent. Suomen Kääpiökoirayhdistys ry) 2008-2019
The Affenpinscher Club UK 2011-2016
Suomen Koirankasvattajat ry ( SuKoKa ry) 2013-
Järjestötoiminta
Suomen Snautseri-Pinserikerho ry Pirkanmaan alaosasto
Kääpiösnautserien pentuvälittäjä 1986-1991 sekä jalostustoimikunnan sihteeri 1987-1988
Tampereen Seudun Koirakerho ry
Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö ry Pirkanmaan alaosasto (1971-2011)
Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö ry (1954-2011)
Suomen Kääpiösnautserikerho ry
Suomen Kääpiösnautserikerho ry / Pirkanmaan alaosasto
Suomen Affenpinserit ry